sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Kesän ensimmäinen !

Kesä alkaa virallisesti tästä :
ensimmäinen raparperipiirakka uunissa !
Viime vuonna se tehtiin yli viikkoa
aikaisemmin...


Tällä ohjeella voit piirakan tehdä myös
omenakuutioista, viinimarjoista tai
karviaisista:)

Vuoan pohjalle :
50 g sulatettua voita/margariinia
1 ½ dl fariinisokeria tai 1 dl sokeria
6-7 dl raparperia pilkottuna
Taikina :
150 g margariinia/voita
1 dl sokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Leikkaa tasapohjaisen pyöreän kakkuvuoan
pohjalle leivinpaperi. Voitele vuoan reunat.
Kaada puolet sulatetusta rasvasta leivinpaperin
päälle ja levitä sille puolet fariinisokerista.
Levitä vuoan pohjalle raparperit.
Kaada päälle loput sulatetusta rasvasta ja
fariinisokerista.
Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi.
Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.
Lisää taikinaan vehnäjauho-leivinjauheseos
ja maito. Sekoita taikina tasaiseksi.
Levitä taikina varovasti raparperien päälle.
Paista kakkua 175 asteessa uunin alimmalla
tasolla noin 50 minuuttia.
Anna kakun jäähtyä vuoassaan n.10-15 min.
Kumoa kakku suoraan tarjoiluastiaan.
Irrota leivinpaperi varovasti kakun päältä.
Tarjoa kermavaahdon ja/tai vaniljajäätelön kera:)

PS. Minä tein omani irtopohjavuokaan(?) ja saan
pestä uunin vielä tänä iltana...viime aikoina ei ole
oikein onnistanut...

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin hyvältä, meillä ei vielä ole raparperia kasvamassa, mutta toivottavasti vielä tänä kesänä nautitaan tota! Mulla kävi muuten toi sama juttu, kun paistoin suklaakakkua irtopohjavuuassa..

    VastaaPoista
  2. Ai joo, meilläkin on raparperit kivasti kasvaneet. Täytyypä viikolla tehdä kauden eka piirakka.

    VastaaPoista
  3. Namskis! Täytyykin koittaa kun meillä olis noita karviaisia ja viinimarjoja (kaikissa väreissä) pakkasessa ja pitäis keksiä jotain ennen seuraavaa satoa.

    VastaaPoista
  4. nam nam näyttääpä hyvältä!! =)

    kiva kun osallistuit namuseeni, arpaonnea!! =)

    VastaaPoista