perjantai 21. toukokuuta 2010

Mini Lemon Meringue Cheesecakes

Kaikkien kotiäitien ja -rouvien tv-kanava
Liv tarjoa: Annan mehukas keittiö!

Katselin sitä eilen ja innostuin näistä
"muffinseista". En sitten viitsinyt kääntää
itse ohjetta vaan opin kantapään kautta että
kaikki tieto netissä ei ole välttämättä sitä
oikeaa tietoa. Löysin suomennetun ohjeen
eräästä blogista eikä siinä näin jälkikäteen
tarkistettuna ollut kuin muutama virhe...
Kauniita näistä tuli :

Mutta juuri näissä ei ole mm.sokeria juustokakku-
massassa. Maistellaan uudestaan kun ovat kunnolla jäähtyneet:)
Tein näitä 13 kpl Ikean muffinsivuokiin.
Oikea ohje on tämä:
2 dl digestive-keksejä murskattuina
1 tl sokeria
30 g voita sulana
Sekoita pohjan ainekset ja nosta n.1 rkl verran
muffinsivuokien pohjalle. Paista 175 asteisessa
uunissa n.6 min.
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl maissitärkkelystä
kokonaisen sitruunan raastettu kuori
½ sitruunan mehu
½ dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
1 muna
Sekoita täytteeseen kuuluvat aineet ja nosta
1-2 rkl verran pohjalle. Paista 160 asteisessa
uunissa n.10 minuuttia.
2 valkuaista
3 rkl sokeria
½ tl sitruunanmehua
Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää
sitruunanmehu sekä sokeri vatkauksen loppu-
vaiheessa. Pursota muffinseille ja paista vielä
8 minuuttia 200 asteessa.

3 kommenttia:

  1. Kuulostavat herrrrrrkullisille... Tekee kovasti mieli kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Kyllä näitä kehuttiinkin:)
    Mutta muista laittaa sokeria myös juustotorttu-massaan!

    VastaaPoista
  3. Herkullisen näköisiä. Täytyypä käydä kaupassa ja ruveta leipomis hommiin. Jos sais samalla testattua ne uudet silikonivuuat jotka sain anopilta (höm... 3kk sitten...) ;)

    VastaaPoista