tiistai 31. joulukuuta 2013

Gluteenittomat porkkanaleivokset

Ehdinpäs vielä tälle kuluvalle vuodelle! Uuden Vuoden Aaton tarjottaviin kuuluivat nämä herkulliset porkkanaleivokset:
 
Vuoat ja koristeliput Lontoosta
 2 dl ruokokidesokeria
2 munaa
2 1/2 dl gluteenitonta jauhoseosta (esim. Sunnuntai)
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 iso porkkana raasteena
1 dl kuohukermaa
1/4 tl kanelia

 Sekoita taikinan ainekset tasaiseksi esimerkiksi puuhaarukalla.
Jaa taikina paperisiin muffinivuokiin peltiseen muffinipeltiin.
Paista 200 asteessa parikymmentä minuuttia.
Kuorrutus tehtiin seuraavana päivänä; purkki Viola appelsiinituorejuustoa, reilu ruokalusikallinen tomusokeria ja n.30 g voita vatkattiin vaahdoksi ja pursotettiin leivosten päälle. NAM!

Herkullista Uutta Vuotta kaikille tasapuolisesti!

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Aina-oikein-tumput

Silloin tällöin tulee tehtyä tumppujakin...edelliset syyskuussa 2009?


Nämä ovat kummitytölle, jos sopivat, eivätkä kutita;)
Ohje löytyy täältä. Tippuivat pukin reestä...

perjantai 27. joulukuuta 2013

Myöhästynyt...

Tämän joulun postista myöhästynyt kortti:


Oli tarkoitettu paskiksen joulubingoon, mutta kiireet vei mennessään. En täällä blogissa edes ehtinyt toivottelemaan hyvää joulua ja nythän se on vähän niinkuin jo juhlittu...mutta kaikille oikein onnellista uutta vuotta ehtii vielä toivotella! Viimeistelen täällä viimeisiä joululahjoja(juuh, olen tosi myöhässä tai ajoissa;)ja saatan niiden tiimoilta vielä palata tänä vuonna...

perjantai 20. joulukuuta 2013

Ilmapallosta joulupalloksi

Muistatteko tämän kortin?
Samalla idealla tein (jälleen) nopsan kortin...


 Fiskarsin ympyräleikkurilla tai Spellbindersin ympyrästanssilla vaan palleroita jotka sitten taitetaan keskeltä ja liimataan yhteen. Siinä se. Lapsikin osaa;)
Nyt kiire jo on, kiire jo on...

 This card participates to
ABC-challenge -  B for blue ,bows and bling!

torstai 19. joulukuuta 2013

P*skarteluhaaste # 213

Työt haittaa taas harrastamista, mutta vapaapäivän kunniaksi tein kortin uuteen haasteeseen - paperisuikaleet!


Tässähän tämä; nyt siirryn keittiöön leipomaan ja laittamaan ruokaa! Mukavia joulunaluspäiviä teille kaikille!

maanantai 16. joulukuuta 2013

Gluteeniton tiikerikakku

Mihinkäs se tiikeri raidoistaan pääsisi?!
Leivottava on vaikka vaikeamman kautta;) Tänään testattiin mummon kanssa tiikerikakkua gluteenittomista jauhoista...ja se onnistui täydellisesti!


Ohje tallessa tässä: 

150 g leivontamargariinia
2½ dl sokeria
4 kananmunaa
2 tl leivinjauhetta
4 dl gluteenitonta jauhoseosta(hienoa)
2 tl vaniljasokeria
1 dl turkkilaista jogurttia
2 rkl kaakaojauhetta
leivontamargariinia vuoan voiteluun
gluteenittomia korppujauhoja vuoan jauhottamiseen

 Voitele ja jauhota noin litran vetoinen vuoka. Sulata margariini. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää taikinaan kuivat aineet, sulatettu voi ja jogurtti. Ota taikinasta eri kulhoon noin kolmasosa ja sekoita siihen kaakaojauhe. Kaada vuoan pohjalle puolet vaaleasta taikinasta, lisää sen päälle tumma taikina ja lopuksi loput vaaleasta taikinasta. "Pistele" taikinaa esimerkiksi haarukalla eri kohdista muutaman kerran että taikinakerrokset menevät sekaisin. Paista kakkua 175 asteessa uunin keskitasolla noin 45 minuutin ajan. Voit tarkistaa kakun kypsyyden pistämällä siihen hammastikun: jos hammastikku tulee ulos kuivana, on kakku valmis. 

Me tehtiin vielä suklaakuorrutekin päälle, jotta varmasti maistuu teinille:) Mutta kakku oli kyllä niin hyvää ettei mitään kepulikonsteja olisi tarvittukaan!

perjantai 13. joulukuuta 2013

HOx3

Sain inspiraation kesken siivouksen tehdä vielä yhden nopean&helpon joulukortin. Inspiraatio tuli netistä kun näin useammankin suomalaisen bloggarin koristelleen paketteja viiksileimasimella...muistin että mullahan on myös sellainen - ostettu keväällä Lontoosta! Tälläinen siitä tuli:


Jos pukilla on parta, on sillä viiksetkin, eiks ni?! Ja scrabble-aakkosia ei ole tullut käytettyä piiitkään aikaan...
Tänään on viimeinen päivä postittaa joulukortit halvemmalla postimaksulla - meillä meni viimeisetkin postiin jo eilen mutta kyllähän kortteja tarvitaan vielä joulukukkasten seuraksi ja opettajille ja naapureille ja työkavereille;)

maanantai 9. joulukuuta 2013

Se kaikista nopein&helpoin

Uudet leimasimet innostivat tekemään nopean joulukortin,
vaikka Tiimari niitä myykin 10 kpl eurolla...;)


Tilasin siis itselleni Amerikasta Tim Holtzin Mini Blueprint 4 -leimasimet. Niissä oli tämä lahjapaketti ja mm.viikset, kirjoituskone ja osoittava sormi. Käyvät siis moniin eri tarkoituksiin; kuten nyt esim.joulukorttiin!
Näyttää tosi simppeliltä mutta niin oli tarkoituskin! Jo lukiossa äidinkielen opettaja jankkasi meille toistoa tehokeinona...

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Juustosarvet

Sattuneesta syystä meillä leivotaan tänä jouluna enimmäkseen gluteenittomia herkkuja. Tässä tämän päivän kokeilu; ihan ensimmäistä kertaa käytin gluteenitonta jauhoa:


Juustosarviin tarvitset:

3,5 dl Semperin hienoa jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
  ½ tl suolaa
50 g voita/margariinia
125g maitorahkaa (½ prk)
1 kananmuna
  ½ dl juustoraastetta
Täytteeksi ja pinnalle:
juustoraastetta 
 
Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita. Nypi joukkoon pieniksi paloiksi paloiteltu rasva. Lisää taikinaan rahka, kananmuna ja juustoraaste. Sekoita taikina tasaiseksi käsin. Pyöritä taikinasta käsissäsi pallo ja kaulitse pallo pyöreäksi n.½ sentin paksuiseksi levyksi kevyesti jauhotetulla pöydällä. Jaa taikinalevy taikinapyörän avulla kolmioiksi. Laita täytettä kolmion leveään päätyyn ja rullaa leveästä päädystä kapeaan päin. Voitele sarvet kananmunalla ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista heti 225 asteessa noin 15 minuuttia.
Nämä kuivuvat nopeasti koviksi, joten syö joko heti tai pakasta tai laita ainakin muovipussiin:)
 

lauantai 7. joulukuuta 2013

Superwash sport

100 % uutta villaa ja nelosen puikot.


Tälläiset niistä sitten tuli:) Vielä olisi muutamat tehtävänä ennen aattoa...
Ja joulukortitkin pitäisi kirjoittaa perjantaihin mennessä...
kiirettä pitää, mutta eikös kaikilla näin jouluna ?!

torstai 5. joulukuuta 2013

What does the fox say ?!

Mun ihan eka ikioma Some Odd Girlin leimasin kotiutui tiistaina! Tuli sieltä merten takaa muutakin, mutta niistä sitten myöhemmin...on kuin olisi jo jouluaatto!!!


 Tästä joulukortista tuli vähän ei-niin-perinteisen värinen, vaikka onhan siellä taustalla nuo vihreät kuuset;) Kahdella eri vihreän sävyllä leimatut...

This card participates to
Some Odd Girl Challenge - Create a background!

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Pika-askartelu

Sain eilen illalla vielä myöhään idean tehdä pakettikortteja tämän päivän myyjäisiin. Nopeasti stanssatut tagit mustetettiin reunoilta ja sitten niihin leimattiin sarjatyönä Hauskaa Joulua-toivotukset sekä House-Mouse&Friends-hiiriä.

Puolet myin, nämä loput jäi omaan käyttöön.
Ilta onkin vietetty visusti sisällä myrskyltä suojassa, lämmitellen takkatulen ääressä ja kutoen niitä joululahjasukkia:)

torstai 28. marraskuuta 2013

Viime hetken valmistelut

Nappien metsästystä, lankojen päättelyä, pakkaamista ja hinnoittelua...sitä ne on nämä viimeiset päivät ennen sunnuntain myyjäisiä! Nämä valmistuivat tänään:

Näistä kolmesta on jo yksi mennyt...


 Suurin osa on vähän tyttömäisiä, mutta eikös toi Lontoon bussit käy pojillekin?!

maanantai 25. marraskuuta 2013

Joulun taikaa...

...hyvää aikaa sinulle toivotan!


Kädentaitomessuilta ostetut kehykset käytössä! Ei niitä osteta vain keräilyn vuoksi, kyllä niistä suurin osa tulee käyttöön asti;)

 I would like to enter my card in the following challenges:
Heck of Challenge - in the Frame
(my first one was a box, now card:)

torstai 21. marraskuuta 2013

Jingle bells

Se olisi 10 päivää Metsänkylän Navetan Joulumarkkinoihin...täällä tehdään vielä kovaa vauhtia joulukortteja:)


Some old papers and kraft, that´s it!
 I would like to enter my card in the following challenges:
Everybody-Art-Challenge - Craft paper!
Fab`n`Funky Challenge - Anything goes!
Bunny Zoe´s Crafts - Shabby Chic/Vintage!

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Karkkisukat

Kohta taas on joulu...

Koko 38
 Niinpä täällä tehdään pieniä paketteja kilteille lapsille:)
Aika suloiset sukat tuli Novitan Seitsemän veljestä Raita-langasta. Luonnossa todella makiat pastellisävyt...kymmenen jälkeen illalla vähän tummahkot...

maanantai 18. marraskuuta 2013

Messuilla minäkin

Tampereen Kädentaitomessut. Kävin jo perjantaina; ostin lähinnä paperiaskartelutarvikkeita ja lankaa...

Leimasimet Dekoretesta ja Sinisiivestä.
 Ai niin, yhden stanssin ostin jo Ideaparkin Sinellistä, siitä ei ole kuvaa koska se tuli käyttöön samointein.



Kaikki pikkutilpehöörit Dekoretesta.
Kävin kyllä varmasti kaikissa paperikaupoissa mutta listallani olleita tuotteita en saanut:( Perustavaraa, ja sitten niitä kovasti kysyttyjä...loppu jo perjantaina?! Paperia(1) ostin Heinikasta, teippiä(tottakai!)Teippitarhasta ja sitten sitä lankaa Novitalta ja Merletosta. Niin ja tietysti ostin uuden Paperilla-lehden jo ihan kannatuksen vuoksi!
Summasummarum: ensi vuonna menen taas, mutta oikeasti - omat eväät mukaan!


torstai 14. marraskuuta 2013

Petterit

Lisää helppoja joulukortteja Suomalaisen kirjakaupan valikoimissa olevilla tarvikkeilla:



Ensin vähän perinteisempi petteri; Papermanian Christmas in country-sarjan hirvi...Kortista löytyy 5 timanttia+3 lumihiutaletta+1 naru, joten otan tällä osaa tämän viikon paskarteluhaasteeseen:)
Sitten vähän modernimpaan makuun:

Koko lauma poroja + 1 Petteri Punakuono! Näitä on kiva tehdä lasten kanssa, vinks, vinks...

tiistai 12. marraskuuta 2013

Joulukorttiaskartelua

Tämän viikon lauantaina askartelen jälleen joulukortteja Hämeenlinnan Suomalaisessa kirjakaupassa!
Malleja valmistuu pikkuhiljaa...

Ihanaa pellavateippiä koristeena!

Käytössäni on Papermanian First Noel-lehtiö, jossa on useita kivoja papereita moneen makuun. Sinellin tekstileimasin, muutama timantti ja monta 3d-tarrapalaa - siitä on tämä kortti tehty!


Lumiukko-kortin idea tuli vastaan Pinterestiin tutustuessani, joten siitä en voi ottaa kunniaa. Helppo&hauska kortti - let it snow!

perjantai 8. marraskuuta 2013

Glitter moustaches

Sunnuntaina on isänpäivä. Tarviiko mun muuta sanoa?!


Tämä on miehelleni, jolla on a)silmälasit, b)viikset ja c)kravatti vakiovarusteena?
No melkein ainakin;
viiksiä saa ostaa Suomalaisesta kirjakaupasta:

Tästä puuttuu jo yhdet;)

Mä en usko että tämä viiksihullutus ihan hetkeen laantuu...

This is my card for the following challenges:
Bearly-Mine Challenge - Anything goes!

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

P*skarteluhaaste # 208

Tässä kortissa ei leimakuvan lisäksi juuri muuta ole, joten mukana paskiksen tämän viikon haasteessa: leimakuva pääosassa!


Vähän tästä tuli sellainen "kotikutoinen", mutta käsityötähän nämä kortit ovat:) Tämän laitan postiin vielä tänään ja toivottavasti jo huomenna pikku-Vilja saa väritellä Papermanian Urban Style-sarjan Pöllöä!


sunnuntai 3. marraskuuta 2013

BOO!

A little bit of orange for this dark and rainy weekend...



This is a tag for a  jack-o'-lantern;)We´re taking this gift to the neighbors...

This tag participates to 
Divas by design challenge - Use some orange!

lauantai 2. marraskuuta 2013

Caution: poison!

This is my Anything but a Card...


...for the following challenges :
Charisma Cardz Challenge - Anything but cards!
Heck of a Challenge - In the frame!

This is a box full of candy:)

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Jääkiekkofanin sukat

Tälläiset sukat:


Arvaatteko mikä jääkiekkojoukkue on kysessä? 
Nämä tosin sopivat hienosti myös tulevan Halloweenin hengeen, väreineen ja silmineen;) Taitavat jäädä viimeiseksi parikseni tämän syksyn Sukkasatoon - onneksi on aina ensi vuosi!
Niin ja raitasukkien ohjehan on Kerällä-kirjasta.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Love&peace

It´s rainy monday here in Finland, but that´s a very good excuse to craft!


This is my card for the following challenges:
The Cutie Pie Challenge - Cute with Embellishment Bingo!
(buttons, ribbon and die cut)

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

HC

Happy Christmas it is!


This is my card for the following challenges:
Paper Crafting Journey -  Anything goes!
Deep Ocean Challenge - Button it up!


keskiviikko 23. lokakuuta 2013

P*skarteluhaaste # 206

Kyllä oli kylmää kyytiä tänä aamuna kun pyöräilin punttisalille,hrrrrr....eilen aamulla mittari näytti vielä +26 ja tänään vain +6...Ennen pyöräilyä ei todellakaan ollut ajatukset vielä talvessa ja joulussa, mutta niin vain se mieli muuttui:


Tällä kortilla mukana tämän viikon paskiksessa, jossa tarjolla on värilastu. Näin minä ne värit näin, ja kehtasin laittaa harmaan lumihiutaleen kun Pammukin oli niin tehnyt;) Tuo valmis Wishing you joy-plakaati näyttää kyllä niin minttujäätelöltä että, mutta taustapaperi ja tyttösen mekko on kyllä sitten enempi niitä haluttuja vaaleansinisiä...
Tälläistä tänään, mitähän sitä huomenna teksis?!

maanantai 14. lokakuuta 2013

Haasteeton

Ihan omaksi iloksi ja ilman mitään haasteita/rajoitteita tein tämän leiskan vielä niistä viime vuoden Ranskan-matkan kuvista. Vietimme reilun vuorokauden Pariisissa, joten kuvia tuli nappailtua nopeassa tahdissa ympäri kaupunkia; tässä kuvassa patsas Pariisin oopperan edessä.


Kaikki lähti noista ihanista papereista...seitsemää eri kuviopaperia; taitaa olla mun ennätys!
Mitäpä tästä muuta sanomaan...toivottavasti tykkäätte, mä tykkään ainakin:)

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Add one bowtie

And there you have : one pair of sweet little socks!


Kuudennet sukkani Sukkasatoon tänä vuonna. Nämä ovat kokoa pienen pieni ja tehty kolmosen bambupuikoilla vanhasta Nallesta(siis siitä langasta;).

torstai 10. lokakuuta 2013

Karkki tai kepponen

SannaS oli tehnyt haastavan luonnoksen paskikseen,
mutta parhaani tein!

Muoks: uusi kuva päivänvalossa

Onhan siinä vähän eroa...
Kuvaamisesta en sano mitään...tai sen verran etten jaksanut odottaa huomiseen enkä jaksanut kaivaa lisäsalamaa...plääh...
No mutta tagiin on kuitenkin käytetty neljää eri leimasinta,
kolmea eri nauhaa ja silitysrautaakin;)
Korpilla on vähän iso silmä, jotta se voisi paremmin nähdä nokittavansa!
Nyt mä meen nukkumaan...

tiistai 8. lokakuuta 2013

Nalle Taika

Missä te muut kudotte sukkia?
Tänä syksynä mulle parhaaksi paikaksi on osoittautunut koulunpenkki;) Mallin pitää vain olla helppo, jotta voin samalla ottaa osaa keskusteluun...tehokeinona näissäkin tyttären sukissa siis lanka eli Nalle Taika.

Koko 39 ja puikot 3
Sammakkosukiksi nämä ristittiin ja käyttöön meni heti:)

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Helppo suklaapiirakka

Rakkaalla lapsella on monta nimeä, eikö? Mokkapaloina tämä meillä tunnetaan mutta kun sen tekee näin pienemmässä kaavassa(kuorrutetta tulee sama määrä kuin levylliseen;), on se nopeaammin tehty JA syöty!


Tässä kuva ensimmäisestä, sillä teimme näitä tänä viikonloppuna kaksi(ja molemmat on jo syöty:). Ohje löytyi Pirkan sivuilta, mutta tässä se teillekin:

3½ dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
½ dl leivontakaakaojauhetta
1½ tl leivinjauhetta
½ tl soodaa
1 tl vanilliinisokeria
2 dl piimää tai jogurttia
150 g leivontamargariinia tai voita
Kuorrutus:
n.50 g leivontamargariinia tai voita
3 rkl kaakaojauhetta
n.3-4 dl tomusokeria
4-5 rkl keitettyä kahvia

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää piimä ja sulatettu, hieman jäähtynyt rasva. Sekoita vain sen verran, että ainekset sekoittuvat. Levitä taikina voideltuun piirasvuokaan (halkaisija 30 cm) ja paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 20 minuuttia.
Sulata rasva. Lisää kaakaojauhe, tomusokeri ja kahvi. Levitä pehmeä kuorrute jäähtyneelle piirakkapohjalle. Koristele halutessasi esimerkiksi nonparelleilla tai suklaarouheella.



























lauantai 5. lokakuuta 2013

Hang in there

Todays easy and fast card, please!


I would like to enter my card in the following challenges:
The ABC Challenge - W for Words!

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Kesäkurpitsapihvit

Syksyn satoa lautaselle tai Bikinikuntoon neljässä viikossa olivat vaihtoehtoisia otsikoita;)



Viime aikoina ruokalautaset ovat näyttäneet tältä; ei herkkuja vaan paljon proteiinia ja uutena harrastuksena kuntosali...Mutta ei pelkoa, mitään ennen ja jälkeen-kuvia ei ole luvassa!

Pihvien ohjeen bongasin jostain kesän naistenlehdestä:

1 (n.500 g) kesäkurpitsa
1 peruna
2 kananmunaa
½ dl auringonkukansiemeniä
2 rkl korppujauhoja
suolaa
1 tl voita

Raasta kesäkurpitsa ja peruna raastinraudan suurella terällä ja laita raaste siivilään. Ripottele joukkoon suolaa ja anna valua.
Riko kulhossa munien rakenne haarukalla, sekoita joukkoon korppujauho ja auringonkukansiemenet. Anna massan seistä vartin ajan. Purista kesäkurpitsaraasteesta neste pois ja sekoita muiden ainesten kanssa. Muotoile massasta kahdeksan pihviä ja kuumenna pannu keskilämmöllä.
Paista pihvit voissa molemmin puolin.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Raitasukat

Ihan peruskauraa taas: sukat pojalle koossa 36/37. Lankana 7veljestä Raita, jonka ostin musta-valko-harmaana ja kotona huomasinkin sen olevan sinistä;) Tehty nelosen bambupuikoilla:



Tänään on rästitöiden ja siivoamisen sekä sisustamisen sunnuntai. Tytön huoneen pinkki seinä muuttui vihdoinkin harmaaksi ja muutama listakin löytää toivottavasti paikkansa. Illalliseksi syödään pari metsäpyytä? Kun joku vain kertoisi miten ne laittaisi!?