sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Karhujen kakkua!

Kevään juhlat on nyt juhlittu.
Suosikiksi nousi Karhulan kakku,
suklaakuorrutuksella tietenkin.
Nyt ei ole kuvaa, ei ennen eikä jälkeen,
koko kakku tuli syödyksi.
Ohje kuitenkin tässä :

150 g voita
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
1 tl kanelia
2 rkl kaakaojauhetta
2 munaa
½ dl kuohukermaa
1 dl vahvaa kahvia

Sulata voi ja anna sen jäähtyä.
Sekoita sokeri, vehnäjauhot, leivinjauhe,
vanilliinisokeri, kaneli ja kaakaojauhe kulhossa.
Lisää jauhoseokseen munat, kerma, hieman jäähtynyt
kahvi sekä sula rasva. Sekoita taikina tasaiseksi
esimerkiksi puuhaarukalla, älä vatkaa.
Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun
kakkuvuokaan (n.2 l) ja paista 175-asteisessa
uunissa 50-60 minuuttia.
Kumoa kakku hieman jäähtyneenä tarjoiluvadille.
Kuorrutukseen käytän useimmiten tuttua ja
turvallista mokkapalojenkin kuorrutusta eli
sulata 4 rkl voita tai margariinia, sekoita siihen
3 rkl vahvaa kahvia, n.250 g tomusokeria ja 1-2
rkl kaakaojauhetta. Sekoita kunnes notkeaa ja
möykytöntä. Kaada kakun päälle ja anna valua...

2 kommenttia:

  1. Niin, voin kuvitella kuka sen söi =) Varsinkaan, kun meille ei sitä tarjottu vaan piilotettiin jääkaappiin =)

    Ei vais, olipahan kivat juhlat ja hyvät tarjoilut!

    VastaaPoista
  2. Tää kakku on mielettömän hyvää... työpaikalle kun vein niin kakku oli hetkessä syöty... suosittelen :O)
    Nina

    VastaaPoista