sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Helppo suklaapiirakka

Rakkaalla lapsella on monta nimeä, eikö? Mokkapaloina tämä meillä tunnetaan mutta kun sen tekee näin pienemmässä kaavassa(kuorrutetta tulee sama määrä kuin levylliseen;), on se nopeaammin tehty JA syöty!


Tässä kuva ensimmäisestä, sillä teimme näitä tänä viikonloppuna kaksi(ja molemmat on jo syöty:). Ohje löytyi Pirkan sivuilta, mutta tässä se teillekin:

3½ dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
½ dl leivontakaakaojauhetta
1½ tl leivinjauhetta
½ tl soodaa
1 tl vanilliinisokeria
2 dl piimää tai jogurttia
150 g leivontamargariinia tai voita
Kuorrutus:
n.50 g leivontamargariinia tai voita
3 rkl kaakaojauhetta
n.3-4 dl tomusokeria
4-5 rkl keitettyä kahvia

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää piimä ja sulatettu, hieman jäähtynyt rasva. Sekoita vain sen verran, että ainekset sekoittuvat. Levitä taikina voideltuun piirasvuokaan (halkaisija 30 cm) ja paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 20 minuuttia.
Sulata rasva. Lisää kaakaojauhe, tomusokeri ja kahvi. Levitä pehmeä kuorrute jäähtyneelle piirakkapohjalle. Koristele halutessasi esimerkiksi nonparelleilla tai suklaarouheella.



























1 kommentti:

  1. Nam! Täällä tuota kutsutaan nimellä masaliisa. Omalla sukureseptillä on vielä oudompi nimi ja siihen tulee ripaus kanelia (tai inkivääriä tai ehkä jopa molempia). Mokkapaloja, masaliisa, suklaaneliötä tai mitä vaan, hyvää kuitenkin.

    VastaaPoista