torstai 20. marraskuuta 2014

Kirstulan Vanha Puoti

Eilen se iski. Joulu nimittäin.
Poikkesin ystäväni kanssa Kirstulan Vanhassa Puodissa;kaunis ja tunnelmallinen paikka niin lähellä mutta kuitenkin omassa rauhassa, kaukana kauppojen räikeistä valomainoksista...
Ulkotulet johtavat kohti vanhaa rakennusta, jonne Hanna on rakentanut ihan omanlaisensa kaupan. Myynnissä on niin yksittäisiä aarteita, uusvanhaa ja ihan oikeasti vanhaa ja harkittua tavaraa kodin kaunistukseksi tai vaikka lahjaksi kuin taitavien käsityöläisten tekemiä tuotteita. Unohtamatta ihania tähtineuleita, huiveja, pehmoja, kransseja... Käykää ihmeessä itse tutustumassa!


mm.kaunista keramiikkaa ja kynttilöitä
Enkelinsiipiä oli myös isompana
Tuo rekisterikilpi!!!!
Suloiset virkatut lumihiutaleet
Lehtiä inspiraatioksi
Minä kotiutin tällä kertaa yhden tähtijulisteen ja kauniin peltisen sydämen, johon oli painettu Jouluyö, Juhlayö ranskaksi. Viime kerralla löysin kauniin tarjoiluastian, jossa esittelin suklaamarenkeja täällä.

1 kommentti:

  1. Ihanalta näyttää, voi voi,,,,piti klikata, että missä tämä ihanuus on,,,,onneksi on sen verran matkaa Jyväskylästä, meinaan, säästyy rahat,,
    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista