sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Riisinuudelisalaatti

Ohje alunperin Pirkka-lehdestä.
200 g riisinuudeleita
1 porkkana
200 g valkokaalia
1 mieto punainen chili
Kastike:
2 rkl soijakastiketta
2 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl seesamiöljyä
2 rkl limetinmehua
1 valkosipulinkynsi
½ rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
Lisäksi:
1 dl paahdettuja ja suolattuja cashew-pähkinöitä
chilihiutaleita
(tuoretta korianteria)

Valmista ensin kastike. Kuori ja hienonna valkosipuli. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään.
Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ja huuhtele. Laita ne kulhoon ja saksi hieman lyhyemmiksi, jotta salaattia on helpompi syödä. Kaada kastike nuudeleiden joukkoon.
Kuori ja raasta porkkana karkeaksi raasteeksi. Leikkaa myös kaali ohueksi suikaleeksi. Halkaise chili, poista siemenet ja kanta ja hienonna chili.
Sekoita kasvikset nuudeleiden joukkoon varovasti.
Viimeistele salaatti pähkinöillä, chilihiutaleilla ja korianterilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti