perjantai 30. joulukuuta 2016

Lahjasukat

Näillä lahjottiin Emiliaa, joka pyysi joulupukilta mustia tai harmaita sukkia. Ja sai niissä olla kuulemma valkoistakin...

Koko 38
Novitan joku pätkävärjätty lanka näissä oli, mutta en muista enää mikä. Ihan pelkkiä mustia ei tähän vuodenaikaan voinut kuvitellakaan tekevänsä - niin pimeitä päiviä on riittänyt koko joulukuun, kun lumesta ei ole tietoakaan. Ehkä ensi vuonna sitten?

tiistai 13. joulukuuta 2016

Lumiukko

Tämä leimasin on jo vanha kuin mikä, mutta en vain ole saanut aikaiseksi tehtyä sillä korttia koska noh, lumiukko. Millä sen esimerkiksi värität?!


Sitten keksin että laitan sen tuolle pahvinväriselle taustalle niin ei tartte värittää ollenkaan! Embossasin taustaan myös lumihiutaleita ja stanssasin vähän tikkausta reunoihin. Teksti on vanhoja Tiimarin ääriviivatarroja...kyllä ne kohta loppuu;)

maanantai 12. joulukuuta 2016

Ja toiset.

Löysin kuvan niistä toisistakin neulotuista Converse-tossuista:

Nämä olivat kokoa 40/42
Minähän en siis tehnyt näihin mitään erillisiä pohjia mutta ehkä kehittelen ensi vuodeksi jotain? Nahkapohjalliset esimerkiksi? Kestävyyttä ja pitoa:)

perjantai 9. joulukuuta 2016

Ne neulotut converset

Kahdet niitä tein tänä syksynä ja molemmat myytiin joulumyyjäisissä...

Nämä olivat kokoa 38/40
Lankoina on käytetty Novitan 7veljestä ja Nallea. Voi siis pestä pesukoneessa.

torstai 8. joulukuuta 2016

Metsän eläimiä


Tämäkin meni mallikortiksi kirjakauppaan. Helppo malli tehdä nuilla valmiilla kuvioilla ja ääriviivatarroilla. Sekä siilit että lumihiutale ovat JKPrimecon valmiita pahvikuvioita.
Vielä on melkein viikko aikaa saada kortit valmiiksi ja postiin!

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Joulurauhaa ja enkeli

Mallikortteja Suomalaiselle kirjakaupalle:



Kaikki tarvikkeet löytyvät kirjakaupan valikoimista.

tiistai 29. marraskuuta 2016

Hitaasti mutta varmasti...

...blogi päivittyy.
Laitan näitä joulukortteja ilmoille, joita tein myyjäisiä varten. Kaikki on myyty, joten sinänsä onnistuneita;)


Kuultopaperit pohjalle, stanssatut tähdet ja kauriit päälle. Ja tietty paljetteja sekä kuvioleikkurilla leikeltyjä lumihiutaleita. Tekstit tällä kertaa ääriviivatarroja.

torstai 10. marraskuuta 2016

P*skarteluhaaste #333

Ihanat värit on tarjolla tämänkertaisessa paskiksessa! Ei ehkä ne perinteisimmät Joulun värit, mutta koska joulukortteja pitää nyt tehdä niin tässä on:


Todella vanhat leimasimet käytössä, mutta pöllöjä ei vaan voi unohtaa laatikkoon:)
Teksti on puuleike, jonka embossasin valkoisella. Sitten liimailin vähän karkkisadetta mukaan....
Yritin kyllä kiinnittää sitä myös hiuslakalla, siinä kuitenkaan onnistumatta. Myös tekstin piti alkujaan olla ihan suoraan taustaan leimattu, mutta se jäi niin epäselväksi että suttasin sitä vielä vähän lisää, embossasin ja peitin. Ei paha korjaus?

maanantai 7. marraskuuta 2016

Toinen Nachodeer


Ostin tämän leimasimen jo viime vuonna Kädentaitomessuilta Tampereelta, mutta nyt vasta olen innostunut tekemään sillä kortteja. Aika suloinen, vai mitä?
Väritykset hoidan yleensä aina Promarkereilla, niinkuin nytkin. Aika simppeli kortti muuten, vähän tuollaisia punaisia geelitäpliä(?), isoooo lumihiutale ja tikattu lumihanki.
Rudolph-teksti jäi vähän ikävästi tuonne leimakuvan taakse mutta onhan ne muut nimet siellä näkyvissä. Mitä näitä nyt oli...




perjantai 4. marraskuuta 2016

Jouluinen viirinauha


Pikkuhiljaa alkaa taas kuviopaperit houkuttelemaan ja tähän korttiin niitä sai valita kaikkiaan viittä erilaista! Vielä muutama tähti, paljetti ja aina-niin-ihqua leipurinnyöriä. Paljetit on tällä kertaa tähdenmuotoisia...
Lumihiutale on stanssattu softiksesta ja päälle liimattu nappi. Hyvän Joulun toivotukset löytyy yhdestä viiristä joten kortti on valmis.

perjantai 28. lokakuuta 2016

P*skarteluhaaste #332

Paskiksen bingoruudukosta nappasin punaisen, eläimen ja äksän, joka tällä kertaa tarkoittakoon ei koristeita(niinku yksi ruuduista olikin;):


Stamping Bellan Nachodeerhän se siinä. Ja hyvin simppeli kortti, mitä nyt vähän embossasin tekstejä ja värittelin Promarkereilla...

perjantai 14. lokakuuta 2016

Christmas trees


My card for Moving Along With The Times challenge #31 - Trees and/or leaves!

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Vuoden 2016 pakettikortit osa 3


Näitä on tullut tehtyä taas lisää. Ja ideoita olisi vieläkin, toteutus vain ontuu...
Stansattu tagi, peurat ja lumihanget. Leimattu teksti ja varmaan lapsuudesta asti säilyneitä paljettitähtiä liimailtu taivaalle. Ai niin, lumisade on tehty ihan ekaksi roiskimalla valkoista akryylimaalia kraftille. Paaaaaljon käsityötä taas:)

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

CAS on Sunday


This is my entry for CAS on Sunday challenge #93 - Heat embossing!
Look at the stars!

perjantai 7. lokakuuta 2016

BOO


My card for ongoing challenge at CAS(E) this Sketch.
Stamp is from Penny Black.

tiistai 4. lokakuuta 2016

Vuoden 2016 pakettikortit osa 2


Tässähän näitä läjä. Aikamoista näpertelyä kun ei ole oikeanlaisia työkaluja.
Leikkaa, liimaa ja musteta. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan...

perjantai 30. syyskuuta 2016

P*skarteluhaaste #330

Ja luonnoksen mukaan tällä kertaa paskiksessa. Mun tuotos tässä:


Käänsin luonnoksen ylösalaisin ja kiepautin vielä ympäri. Koska luovuus.
Toivottavasti kelpaa haasteeseen...
Peura on Someoddgirlin leimasin ja paperit Mymindseyen lehtiöstä. Molemmat vanhoja mutta lemppareita:) Näitä voisi tehdä lisää vähän eri papereilla ja ehkä jopa kettuleimalla?

tiistai 27. syyskuuta 2016

Vuoden 2016 pakettikortit osa 1


Aika suloisia, vaikka itse sanonkin:)
Pahvi oli valmiiksi pallollista - stanssasin vain pingviinit ja lumihanget. Turkoosit lumihiutaleet tein kuviolävistimellä. Punaisia bling-blingejä ja vähän väritystä Promarkereilla. Ja Hauskaa Joulua-leimaukset. Valmista tuli.

torstai 22. syyskuuta 2016

50+66

Tein tilauksesta 50-vuotiskortin ja samalla kaavalla myös omalle äidilleni synttärikortin:)


Synttärisankari pitää kuulemma kukista ja linnuista. Kuviopaperissa oli valmiiksi kukkia niin ylhäällä kuin alhaalla ja lintu on puukuvio jonka väritin tyynesti Promarkerilla. Myös puiset numerot kokivat saman kohtalon. Sattumalta varastoista löytyi myös oikean sävyisiä timantteja. Happy on tehty dymolla ja birthday on Mamaelephantin stanssi. Tässähän nämä, uniikit synttärikortit.

maanantai 12. syyskuuta 2016

P*skarteluhaaste #328

Väriparilla on menty paskiksessa jo pari viikkoa, ehdinpä mukaan minäkin!


Eka joulukortti tälle vuodelle(?) ja vieläpä shaker-sellainen. 
Aika cas paitsi työn puolesta; embossattu teksti aukossa ja embossatut puunrungot, mustetusta ja stansseilla leikkimistä. Ja leipurinnyöri on laitettu paikoilleen virkkuukoukulla=D

perjantai 9. syyskuuta 2016

You´re pear-fect

Pitkästä aikaa kuviopapereiden tuhoamista:

  
Kortti poikani nimipäivää varten...

I´m entering this card to 
Fab´n´Funky challenge #317 - Fall colours!


keskiviikko 31. elokuuta 2016

Junasukkia jouluun



 
Nämä ovat valmistuneet aikataulun mukaan tulevan joulun myyjäisiä varten.
Rusetit pitää vielä kiinnittää...Ylimmät on tehty Novitan Nalle-langasta ja muut merinovillasta.
Tällä hetkellä työn alla on tennarisukkia.
Jotka tulevat maksamaan satoja euroja parilta jos tuntipalkoille tahtoo;)

torstai 18. elokuuta 2016

Scotland 2017


 Yllä kuva siitä mistä lähdettiin ja mihin päädyttiin. Hyvin käytetyt 1,40 e.
Tulevaisuudessa siintää pari matkaa ja yksi niistä suuntautuu mulle ihan uppo-outoon Skotlantiin. Nyt pitää alkaa hyvissä ajoin selvittää mitä siellä on nähtävää ja tehtävää. Siinä auttaa tämä albumi/muistikirja. Tänne kirjoitan kaiken sen ylös minkä koen itseäni ja matkaseuraa kiinnostavan.


Käytössä mulla oli taas nuo hassunhauskat kaakeliristit. Tällä kertaa embossasin ne mustalla.
Koko touhun aloitin kyllä gessoamalla tuon albumin kannen. Sitten levitin siihen vähän sinisiä DI musteita. Embossasin maailman kartan paikoilleen ja liimasin valmiiksi mustat samettipintaiset aakkoset oikealle kohdalle. Ja muut kirjaimet ja numerot myös.
Viimeiseksi lisäsin sabluunan läpi hopeista Gelatos-liitua plussien muodossa ja tietenkin, roiskeita:)
Albumin selkämykseen tuunasin vähän Heidi Swappin nuolikoristetta.
Jostain pitää vielä löytää vihreä paikkaa osoittava symboli...

lauantai 13. elokuuta 2016

P*skarteluhaaste #326

Pitkästä aikaa mukana haasteessa, kuva-sellaisessa.
Tässähän tämä minun näkemykseni:


Mamaelephantin norsu pääsi vihrosta viimein korttiin asti. Väritykset tein Promarkereilla. Tausta on mustetettu sabluunan läpi useammalla musteella. Lisukkeena vähän bling-blingiä.

Nyt tarttis saada vähän potkua tähän harrastukseen. Viime aikoina tää on ollut pelkkää yksin puurtamista. Ja nimenomaan puurtamista. Tämänkin kortin ideointiin meni kolme päivää ja toteutukseen useampi tunti. Niin ne taidot ruostuu jos niitä ei käytä. Laitetaan tähän vielä että vierivä kivi ei sammaloidu;)

Kiva kun kävit, toivottavasti ehdit huikata jotain kommenttiboxiinkin!

lauantai 6. elokuuta 2016

Live.Love.And laugh!

Samalla lintusella mennään, niitä kun tuli leimailtua&stanssailtua muutama ylimääräinen...


Huomenna juhlitaan nääs taasen tämän kesän rippilapsia. Suuntaamme jo tänään Tampereelle, koska Eput ja loppuunmyyty Ratinan stadion.
Mitenkään viime tinkaan ei jäänyt tämän kortin kanssa; millähän nuo musteläiskät saa irti ihosta?!? Lintu Sizzixin, tekstitarrat Heidi Swappin ja ristit kaakeliristejä; tiiättehän niitä kaakeloinnin apuvälineitä? Askartelija löytää omat tuotteensa vaikka rautakaupasta:)
Pohja on pitkästä aikaa kohokuvioitu ja sitten embossattu nuo koholle jääneet ristit läpinäkyvällä embossausjauheella. Kaakeliristit embossasin pinkillä jauheella. Vähän musteita(oikeesti suihkeita suoraan pullon suusta)pohjalle, vettä ja pensseliä. Ja roiskeita, of course.
Tällä mukana
inspiroiduin sekä kuvasta että luonnoksesta ja kuuntelin taustalla Yön Minne tuulet vie-biisiä repeatilla...

keskiviikko 3. elokuuta 2016

The Rainbow Bird


This is my entry for The Mixed Media Card Challenge #26 - Rainbow!
and
Simon Says Stamp Monday challenge - Celebrate!

maanantai 1. elokuuta 2016

Card for confirmation

I made this card for my son because yesterday was his confirmation day.
It was a very lovely and warm day for all of us.


I´m entering this card to
Cute Card Thursday challenge #436 - Family!
Creative Knockouts challenge #152 - Anything goes!

torstai 28. heinäkuuta 2016

Terveellistä jäätelöä


1 tlk täysirasvaista kookosmaitoa
1½ dl mansikoita
2 tl kotimaista luomuhunajaa
½ tl aitoa vaniljajauhetta

Kaavi jääkaapissa säilytetystä kookosmaitotölkistä valkoinen paksu aines kulhoon. Leikkaa mansikat pieniksi paloiksi ja lisää hunajan kanssa kookosmaidon joukkoon. Lisää myös vanilja ja sekoita kunnolla. Massa on valmista.
Voit täyttää massalla ihan perinteiset mehujäämuotit tai laittaa rasiassa pakkaseen tai jos omistat jäätelökoneen niin myös sillä voit tehdä jäätelöä tästä massasta. 
Maku oli ensikertalaiselle oudohko, joten tein vielä suklaakastiketta annoksen päälle:

2 rkl kookossokeria
1 reilu rkl raakakaakaojauhetta
pieni loraus kylmää vettä
ripaus himalajan suolaa

Sulata pienessä kasarissa sokeri veden kanssa. Lisää raakakaakaojauhe koko ajan sekoittaen. Älä anna kiehua! Lisää lopuksi ripaus suolaa jos haluat(ei pakolista).

Kyllä tämä jäätelöstä menee!

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Hovineitojen jälkiruoka

Tänä kesänä tietoisuuteni palannut helppo&nopea jälkkäri
esim.mökillä tehtäväksi. Niinkuin me teimme:)


n.150 g marenkeja
1 tlk (825/480g) säilykeaprikooseja
4 dl kuohukermaa
2 dl valmista suklaakastiketta
koristeeksi strösseleitä, raastettua suklaata tms.

Vaahdota kerma ja viipaloi valutetut aprikoosit. Kokoa jälkiruoka laakealle vadille kerros kerrokselta: marenkeja, kermavaahtoa, aprikooseja, marenkeja, kermavaahtoa, aprikooseja...
Koristele lopuksi koko keko suklaakastikkeella ja valitsemallasi ekstralla; me pilkottiin suklaata joukkoon ja murennettiin marenkeja päälle. Ja hyvää oli - kaikki meni!

PS.Aprikoosien tilalla voi käyttää saatavuuden mukaan mansikoita(tai sitten muita säilykehedelmiä).

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

It´s all about you

This is my entry for Addicted to CAS challenge #92 - Stripes!

torstai 7. heinäkuuta 2016

Addicted to CAS #91


Always be yourself unless you can be a unicorn. Then always be unicorn!

This is my card for ongoing challenge at Addicted to CAS - Fly!

torstai 30. kesäkuuta 2016

Rippikutsu 2016


Meillä vietetään tänäkin kesänä rippijuhlia.
Kutsun sunnittelin ja toteutin itse niin, että siitä saatiin pojalle sopiva. 
Ja kyllä kuulemma kelpaa:)


Edellisten juhlien kutsu löytyy täältä.

Korttipohja on kokoa 10x10cm. Pohjalle sabluunan läpi keltaista ja oranssia mustetta tuputtaen. Päälle mustalla embossausjauheella koristeellinen kompassi. Kutsu on kultainen ääriviivatarra jonka väritin Promarkerilla mustaksi. Mustaa paperia kehykseksi ja se on siinä. Saadaan ajoissa postiin!
 

torstai 23. kesäkuuta 2016

Aloha

Aloha in the Hawaiian language means affection, peace, compassion and mercy.
It has also come to be used as an English greetings to say goodbye and hello:)


 I´m entering this card to
Addicted to CAS challenge #90 - Aloha!

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Butterflies


I´m entering this card to
CAS on Sunday challenge #85 - Butterflies!

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

P*skarteluhaaste #322

Sellaiset herkkuvärit tällä kertaa paskiksessa että pakko oli tarttua härkää sarvista ja tehdä kortti! Kolme päivää siinä meni, mutta valmista tuli:


Aloitin vedellä ja DI:eillä; haasteen mukaiset värit ja sivellin, tausta valmiiksi.
Embossasin siihen uudella leima&stanssi-settini timantilla ja kultaisella embossausjauheella kolmesti. Sitten vähän roiskeita samaisella akryylimaalilla jolla värjäsin myös &-merkin.
Kultaista teippiä en ollut (mielestäni?) aikaisemmin vielä käyttänyt joten sitä kehiin. Stanssasin myös taustapaperin reunat tikatuiksi. Tekstit ovat samaisesta leima&stanssi-setistä, mutta niiden kanssa menikin sitten pitkään...en kertakaikkiaan osannut päättää minkä väriset sopisivat korttiin parhaiten...Päädyin kuitenkin niiden avulla korostamaan taustan/haasteen värejä.
Muutamat puiset tähdet lisäsin vielä täyttämään tyhjää tilaa.
Mitäs tykkäätte?

perjantai 10. kesäkuuta 2016

A single rose

My card for ongoing challenge at CAS(E) this Sketch:


For this card I´ve used Altenews build-a-rose stamp&die-set and five different inks.
I made this card for an order for my sister.

maanantai 30. toukokuuta 2016

Be a pineapple


 Stand tall, wear a crown and be sweet on the inside.

I´m entering this card to
Craft your passion challenge #314 - Always anything goes! 
Our Crafty Corner challenge #9 -Always anything goes!

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Thank you


Thank you card for a teacher. I´m on time:) 
There´s still one week left before summer holiday...
For this card I´ve used Altenews build-a-rose stamp&die-set.
I´m entering this card to
Fussy and Fancy Friday challenge #164 - Dies and or Punches!
Just Us Girls challenge #345 - Photo week!

tiistai 24. toukokuuta 2016

Toinen yksisarvinen


Suloisella The Greeting Farmin yksisarvisella myös toiselle kummitytölle synttärikortti.
Värit vaihtuivat vaaleansiniseen, pinkkiin ja keltaiseen ja tekstiä vähän muokkasin. 
Tämäkin kortti on tehty ilman kuviopaperia; ensin suoraan korttipohjaan sabluunan läpi kolmioita, sitten toisen sabluunan avulla tähtiä värjätyllä gessolla. Tekstistä taas osa dymolla ja osa embossattu. Numero peittää pientä sotkua...

I´m entering this card to
Allsorts challenge #364 - Happy Birthday!
Open-Minded Crafting challenge #5 - Your Favorite Technique! (creating my own background)

lauantai 21. toukokuuta 2016

Lauantain lemonposset

Turkoosi astia on kirppislöytö kuluvalta viikolta.
Lemonposset ovat helpot ja nopeat tehdä. Tarvitset vain kolme raaka-ainetta:

2 dl kuohukermaa
½ dl sokeria
½ dl sitruunan mehua
(½ tl vaniljasokeria)

Keitä sokeria ja kermaa pienessä kattilassa noin 5 minuuttia koko ajan sekoittaen. Ota kattila pois levyltä. Purista sitruunasta mehu ja lisää sen joukkoon n.rkl kermaseosta. On tarkoituskin juoksettua. Kaada sitten sitruunamehu kerman joukkoon koko ajan sekoittaen. Lisää vaniljasokeria jos haluat. Kaada pieniin laseihin ja anna hyytyä vähintään 3 tuntia jääkaapissa.

 

tiistai 17. toukokuuta 2016

Ihquu postii!

Vielä se postipoikakin pääsee yllättään; mun uudet askartelutarvikkeet Ameriikoista tuli viikossa postilaatikkoon! Tilasin tämän suloisen The Greeting Farmin yksisarvisen vartavasten kummityttöjen synttäreitä silmällä pitäen...ja hyvin ehti:)
Ensimmäinen kortti tässä:


Tälläinen siisti&simppeli. Väritin yksisarvisen Promarkereilla ja tuputin taustan sabluunan läpi. Musteena Versacolor värissä Mint. Dymolla tein tekstin, paitsi magical on samasta leimasetistä ja embossattu sähäkällä pinkillä. Muutama enameldots/tähti, ja olen ainakin itse tyytyväinen:) 

I´m entering this card to
CAS on Sunday challenge #83 - Color challenge!
Fab`n`Funky challenges #304 - For a child!

perjantai 13. toukokuuta 2016

15 points


 
Today I have for you these birthday cards. Which one do you prefer?
I´m entering this/these cards to
Craft your passion challenge #311 - Always anything goes!
The Sisterhood of Crafters challenge - No designer paper! 
Quirky Crafts challenge #5 - April showers bring Quirky May Flowers!
 

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Hauskaa Vappua!

Toivottavasti sää suosii sillä me perinteisesti grillataan vappuna, ja nautitaan saunasta! 
Meillä remontoidaan(aina vaan...)joten menemme kyläpaikkaan josta löytyy kaksikin pihasaunaa. Halusin viedä jotain mennessämme, ja koska uuni ei ole vieläkään käytössä enkä voinut siis leipoa niin piti sitten askarrella jotain...


Ennen-kuvaa en enää löytänyt(kori on ostettu jo muutama vuosi sitten kirpparilta), mutta kuvittele sellainen sininen puuboxi johon on käsinmaalattu kukkia ja purjevene? Ja tietty luonnonväristä nyöriä kahvana...
Minä maalasin korin mustaksi, tuputin tekstin HeidiSwappin sabluunalla ja ompelin reppu-ja pilkkunauhasta uuden kahvan. Oluet on valittu etikettien perusteella:)

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

P*skarteluhaaste #319

Vähän erilaista korttia taas välillä:


Tämän viikon paskiksessa bingotaan,
ja mun rivini on 4 - kukkia - musta.
Käytin kaikkiaan neljää eri kuviopaperia,
ainoastaan mustaa mustetta ja kukat löytyy sekä leimakuvasta että koristeesta(ruusu).
Simppelisti tällä kertaa.