Tänään oli vaihteeksi vähän lämpimämpi päivä, joten lounaaksi riitti pelkkä pizza!
Pohja:
2 dl kädenlämpöistä vettä
n.1/4 hiivapkt
ripaus suolaa
n.4 dl Sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta
½ dl oliiviöljyä
Liuota hiiva lämmitettyyn veteen ja lisää suola. Lisää jauhot ja sekoita, lisää lopuksi öljy.
Levitä taikina samantien suoraan pellille leivinpaperin päälle. Käytä apuna joko öljyä tai jauhoja. Anna kohota. Tee tässä välissä tomaattikastike. Lisää haluamasi täytteet ja paista 225 asteessa reilu vartti.
Tomaattikastike:
2 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
hyppysellinen chiliä
1 tlk tomaattimurskaa(soseuta sauvasekoittimella)
½ tl suolaa
rouhittua mustapippuria
ripaus sokeria
kuivattua tai tuoretta basilikaa
Oliiviöljy ja murskatut valkosipulinkynnet kuullotetaan kattilassa. Lisää chiliä sopivasti. Sekoita. Lisää tomaattimurska, suola, mustapippuri ja sokeri, kiehauta sekoittaen. Jätä kiehumaan 20-30 minuutiksi. Lisää basilika 5 minuuttia ennen valmistumista.
Meillä täytteenä oli tietysti tomaattikastike, sitten pussillinen mozzarellajuustoraastetta, yksi mozzarellajuustopallo siivutettuna, ilmakuivattua kinkkua ja Milanon salamia(HK:n uutuus!). Aika lihaisa ja rasvainen, mutta ah niin herkullinen pizza!