keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Stamp with Fun

Challenge # 65 and theme is birthday.

Happy birthday, dad !



All supplies from Skräpteekki.

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Vanilja-raparperipiiras

Kaikki kunnia sille kelle se kuuluu:)
Eli resepti on löydetty Kinuskikissan
blogista. Käykääpä katsomassa mitä
kaikkia herkkuja siellä on:)

Pohja :
150 g leivontamargariinia
1 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
Täyte :
2 pss BlåBandin vanhanajan vaniljakastiketta
4½ dl kevytmaitoa
130 g valkosuklaata
3-4 dl kuutioituja raparpereja

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna
hyvin vatkaten. Sekoita joukkoon vehnäjauhot
ja kaurahiutaleet. Painele taikina voidellun piiras-
vuoan pohjalle ja reunoille.
VINKKI : laita taikina hetkeksi jääkaappiin jähmettymään,
niin reunoille levittäminen sujuu paremmin. Käytä levittä-
misessä apuna vehnäjauhoja.
Sekoita vaniljakastikejauhe ja maito vispilällä sekaisin.
Laita tekeytymään jääkaappiin n.10 minuutiksi.
Rouhi valkosuklaa ja sekoita se vaniljakastikkeeseen.
Levitä pohjan päälle valkosuklaa-vaniljakastike ja
painele joukkoon raparperit. Paista 200 asteessa n.40
minuuttia. Suojaa pinta foliolla, jos se tummuu liikaa.

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Sketch Saturday

I made this card using this weeks
Sketch Saturday layout.
How did I manage ?

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Mutakakkua

Juhannuksen kunniaksi leivoin
mutakakkua tällä ohjeella.
Ensin söimme sitä minttujäätelön kanssa,
illemmalla herkuttelin vielä oman maan
mansikoilla:)

Rauhallista Juhannusta kaikille!

torstai 24. kesäkuuta 2010

P*skarteluhaaste # 45

Tämän viikon haastena on keltainen.
Yök, ajattelin ensin...mutta sitten välähti!
Kirahvi on keltainen, eikö? Ja savannin
ruoho on keltaista ja lisätään noi napitkin,
nekin on keltaisia...jooko?
Leimasin on ihania Recollectioneja USA:sta;
kohotin kirahvin 3d-tarrapaloilla.
Savannin ruoho on cuttlebugattu ja
"etiketti" Sizzixin stanssi, myös tuliaisia
kaukaa merten takaa:)
Paperit täynnä hilettä, tuskin näkyy sinne...

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Tättähäärälle mekko

Tein kummitytön pikkusiskolle
mekon käytettäväksi tämän hellehatun
kanssa. Hattu mahtui just ja just, joten
toivottavasti tämä koossa 74 cm tehty
mekko menee edes hetken:)

Mekko on pellavaa ja aloitettu joskus viime kesänä...
tättähäärä on jo melkein 1½-vuotias...

maanantai 21. kesäkuuta 2010

P*skarteluhaaste # 44

Lapset palasi puolentoista viikon lomalta
Lapista mummolasta ja toivat äidille
tuliaisena jonkun vatsapöpön :(
Onneksi tämä kortti oli viittä vaille
valmiina, ehdin ottamaan osaa
haasteeseen : lankaa tai narua.


Kuviopaperit on ommeltu ompelukoneella (=ompelukonelangalla) kiinni kartonkiin...

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Can you see it ?!


Following Mojo Monday # 143 sketch idea
I created this card. I hope you like it:)

torstai 17. kesäkuuta 2010

Aamiaiscroissantit

Eilen illalla vielä ennen nukkumaanmenoa
leivoin aamuksi croissanteja.
Paljon parempia kuin kaupan:)


Ohjeen avulla voit tehdä myös juusto-tai kinkkusarvia.

Tarvitset : 1½ dl vettä, 1 pss kuivahiivaa, 4 dl vehnäjauhoja, ½ tl suolaa, 1 kananmuna, 75 g pehmeää leivontamargariinia, (100 g juustoraastetta), kanamuna voiteluun

Lisää kädenlämpöiseen veteen suola, kananmuna ja vehnäjauhot, joihin on sekoitettu kuivahiiva. Sekoita tasaiseksi ja lisää viimeiseksi margariini. Jatka vielä hetki vaivaamista. Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja vaivaa palloksi. Halkaise kahtia ja kauli ensimmäinen puolikas pyöreäksi levyksi. Jaa levy kahdeksaan osaan ja rullaa sarviksi. Tee toinen satsi samalla tavalla. Nosta sarvet leivinpaperille ja jätä liinan alle kohoamaan. Paista kohonneet ja voidellut sarvet 225-asteisessa uunissa n.12-15 minuuttia. Nam.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

P*skarteluhaaste # 43

Nyt mennään siitä mistä aita on matalin...
Eli kun haasteessa haluttiin tehtävän leima-
kuvasta 3D, niin ilmapallot "kerrostoituivat"...

Leimasin on Bentley Bear,
moni varmaan huomasi että sen sai ilmaiseksi tämän lehden kanssa :













Myös näitä lehtiä olen selaillut parina viime päivänä :

Ne tulivat matkalaukussa Amerikasta, kuten seuraavat leimasimetkin :



Sormet syyhyää, mutta ensin on siivottava talo lattiasta kattoon:(

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Niinu was here !

Missä: Patria, Autotehtaantie 6, 13250 Hämeenlinna
Milloin : eilen, lauantaina 12.kesäkuuta kello 12-18
Aihe: Askartelutapaaminen
Ja tässä kuvia...

Näissä kuvissa oli sitten itse pääjehu leimailemassa,
kaupankäyntiä hämäläisittäin, korttien arviointia,
Maijun demoilua ja sitten taas kaupankäyntiä:)


Paljon ihania ihmisiä:)

Mulla ainakin oli hirmu hauskaa;
tää oli mun eka kerta, mutta ei taatusti vika!
Ja ihan sattumalta joku muu on ottanut mun
kameralla kuvan jostakin muusta joka osoittaa
sormellaan just mun korttiani...

...tässä vielä lähikuva:)
Paljon tekisin eri tavalla jos nyt tekisin;
lisäisin vähän mustetta reunoihin, kohokuvioisin
punaiset "kehykset" ja kohdistaisin niitin paremmin...
mutta tuli vähän kiire...
Luonnos oli kyllä niin kiva että lisää samankaltaisia
kortteja on luvassa:)
Kuten myös paljon syitä, siihen miksi omat ostokseni
Skräpteekistä oli niin pienet...sain eilen illalla Ameriikan
tuliaisia...mutta niistä sitten huomenna!

torstai 10. kesäkuuta 2010

Ei aina niin söpöä&suloista...

...vaan välillä reipasta ruutua:)

Eikä se ole oikeasti noin pitkulainen:(

Enpä tiiä tykkääkö kummitytön äiti tästä kankaasta...mutta tärkeintähän on että kummityttö itse tykkää!

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Ikä pukee sinua ?

Ihan vain omaksi iloksi tein kortin ja
aloitin neljää:)
Näkisittepä meitin makkarin lattian...


Ei väritettävää leimakuvaa, niin helppoa:)
Leikkasin örkin kuvan skräppipaperista ja tein taustan toisesta. Lisäsin vähän aakkostarroja ja dymolla tehtyä tekstiä sekä leimasin tähdet. Örkki on kohotettu 3D-tarrapaloilla.

PS. Viikonloppuna saan vihrosta viimein
minäkin vaaleanpunaista, vaaleansinistä
ja kirkasta dymonauhaa !! Jee !!!

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Stampin´for the Weekend # 40

I´m entering this card into challenge :
Summer / Travel Theme !

lauantai 5. kesäkuuta 2010

Kinuski-raparperipiirakka

Laitan tänne nyt muistiin aivan
loistavan raparperipiirakan ohjeen.
Löysin sen paikallislehdestä, taitaapi
olla alkujaan Marttojen kehittelemä...

Taikina:
100 g margariinia
1 ½ dl sokeria
1 muna
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ dl maitoa
Täyte:
6 dl raparperia kuutioituna
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
½ dl fariinisokeria
1 rkl perunajauhoja
Pinnalle :
2 dl valmista kinuskikastiketta
1 dl kaurahiutaleita

Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri.
Lisää muna huolellisesti vatkaten rasva-sokeri-
seokseen. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhojen
joukkoon. Lisää kuivat aineet ja maito vuorotellen
rasva-sokeriseokseen. Sekoita taikina tasaiseksi.
Voitele ja korppujauhota piirakkavuoka.
Taputtele taikina piirakkavuoan pohjalle ja
esipaista pohjaa 200-asteisessa uunissa n.10 min.
Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään ja
levitä täyte esipaistetun pohjan päälle. Sekoita
kinuskikastike ja kaurahiutaleet keskenään ja
lisää ne raparperitäytteen pinnalle.
Jatka piirakan paistamista 225-asteisessa
uunissa n.25 minuuttia.

Kuvaa saatte vasta huomenna, mutta voin
kyllä lämpimästi tätä suositella:)
Oikein kiva kirpeä&karamellinen yhdistelmä !

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Happy bird-day !

Bambi-kortin inspiroimana tein
samankaltaisen tästä Sizzixin linnusta:)

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

P*skarteluhaaste # 42

Jipii, sain vihdoin käytettyä "puusta
pudonneita" pöllöjäni:)
Haasteessa piti käyttämän 4 eri leimasinta:
pilvi, HOO-teksti, pöllö nro.1 ja pöllö nro.2.

Saatte tyytyä ei vain yhteen, vaan kahteen
huonoon kuvaan:(
Kortti on kasattu yljäämätuotteista; kehykset
(kyllä, ne on kohotettu 3d-tarrapaloilla kuten pöllötkin)
jäi yli kun leikkasin Cuttiksella sivuja minikansioon,
kuviopaperit ja kartongit on jäänyt yli muista
projekteista ja naru joulupaketeista:)
Tähän ei sitten kyllä sopinut mikään muu kuin
ekokorttipohja!

Mikäs se tämä on ?!

No pannumyssy tietenkin !
Liittyy meitin leikkimökkiprojektiin :
mökki valmistui jo viime syksynä, sisämaalia vaille,
mutta tekstiilit antaa odottaa itseensä (tai innostusta).
Naapurin tyttö sai omansa jo viime kesänä ja tein samalla
mallilla omallenikin, vain huomatakseni että pannuissa
on eroja...:)
Myssyyn on käytetty jämäkankaita, nauhoja, pitsiä ja
se on vuoritettu tikkikankaalla.