tiistai 5. tammikuuta 2010

Jääkaapin siivousta

Sieltä löytyi yllättäen kohta vanhaksi
menevää turkkilaista jogurttia ja kerma-
viiliä sekä avattu vispikermapurkki...
Meillä on perjantaina Tupperware-kutsut,
joten päätin leipoa juustokierteitä pakkaseen.
Ohje tässä:

4 dl vehnäjauhoja
2 dl juustoraastetta
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
½ dl öljyä
2 dl kermaviiliä
Täyte:
1 muna
1 dl juustoraastetta
1-2 valkosipulin kynttä

Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään kulhossa.
Lisää öljy ja kermaviili ja sekoita tasaiseksi. Kauli
taikina n.25x35 cm kokoiseksi levyksi. Valmista täyte.
Riko muna kulhoon, vatkaa sen rakenne rikki ja sekoita
joukkoon juustoraaste ja hienonnetut valkosipulin kynnet.
Levitä täyte taikinalevyn päälle. Kääri levy rullalle, leikkaa
viipaleiksi ja nostele viipaleet leivinpaperin päälle pellille.
Voitele kierteet munalla ja paista uunissa 225 asteessa
n.10-15 minuuttia.

Lisäksi kokeilin vaikka sitten Loppiaisen
kunniaksi Puolukkaleivosten ohjetta :

2 dl piparimurua (=10 digestive-keksiä)
½ dl voisulaa
Täyte:
50 g valkosuklaata (=65 g maitosuklaata)
1 dl kermaa vaahdotettuna
1 ½ dl turkkilaista jogurttia
½ dl sokeria
2 liivatelehteä
½ rkl kiehuvaa vettä
Pinnalle:
2 ½ dl puolukoita (=punaviinimarjoja)
½ dl punaista mehua
½ rkl vettä
1 liivatelehti

Vuoraa kulho tuorekelmulla. Painele pohjalle
piparimuru, johon on sekoitettu voisula.
Liota liivatteet. Sulata suklaa varovasti mikrossa
ja sekoita kermavaahtoon ja jogurttiin, mausta
sokerilla.
Purista liivatteet ja liota kiehuvaan veteen.
Kaada nauhana täytteen sekaan. Kaada vuokaan
pohjan päälle ja anna hyytyä yön yli kylmässä.
Kiehauta punaviinimarjat mehussa ja anna jäähtyä hieman.
Puserra lusikan avulla siivilän läpi (siemenet jää
siivilän:). Kiehauta vesi ja liota liivate siihen.
Lusikoi kakun päälle ja anna hyytyä kylmässä...
Katotaan kuinka onnistuu:)
PS.Kannattaa ehkä lisätä tuohon punaviinimarjaankin sokeria...esim.½ dl?

2 kommenttia:

  1. Senkin tuhma! Lähden tästä kuola valuen syömään..öh..kaalia tai jotain.


    :)

    VastaaPoista
  2. Niinpä! Kerran jo jouduin kaupasta hakeen vanilija rahkaa joulutorttuihin, kun kävin täällä visiitillä... sitte oli ne fudget, joita en oo viel ehtiny kokeilla ja nyt... x)

    VastaaPoista