perjantai 24. helmikuuta 2017

Viimeiset (lahja)sukat


Eikös se ole ihan luonnollista että ensin postaan vuoden ekat sukat ja sitten vuoden vikat?!
Nämä olivat tosiaan viimeiset jotka tein viime vuonna. Valmistuivat vain pari päivää ennen jouluaattoa lahjaksi Hannalle. Tehty jälleen Novita 7veljestä langasta ja koko on 39/40.
Ihan perussukat.

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Ensimmäiset (lahja)sukat


Ensimmäiset tänä vuonna tehdyt villasukat valmistuivat jo kolmisen viikkoa sitten. Mutta vasta nyt kun käsi on paketissa, enkä pysty neulomaan, ehdin ne tänne blogiin laittamaan...
Lankana Novitan 7veljestä Linnut:Fasaani ja koko 41.

maanantai 20. helmikuuta 2017

40 vuoden tähden

Juhlistimme viime viikonloppuna vanhempieni hääpäivää, ja minä tein tietysti kortin. Ajatuksena oli tehdä sellainen 70-luvun tyylinen, mutta metsään meni:


Ei sillä ettenkö ole tyytyväinen, mutta tästä tuli ehkä enempi sellainen Ystävänpäivä-teemainen vaahtokarkkiviritelmä...Uutta tässä tuo puinen nappi jossa sydämiä. Ja Suomalaisen kirjakaupan alesta löydetyt paljetit.
Otan tällä osaa myös Paperilla-lehden Valokeilassa jutun arvontaan.

tiistai 14. helmikuuta 2017

Rocky Road mutakakkua, olkaa hyvä


Taikina:
150 g voita tai leivontamargariinia
200 g tummaa suklaata
2 dl ruokosokeria
4 kananmunaa
1 dl mantelijauhoa
1 dl perunajauhoa
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 dl rouhittuja cashewpähkinöitä
2 dl pieniä vaahtokarkkeja

Koristeluun:
suklaakastiketta tai -kuorrutetta
pieniä vaahtokarkkeja

Sulata voi ja suklaa kattilassa pienellä lämmöllä. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet pähkinöitä ja karkkeja lukuunottamatta kulhossa ja sekoita munasokerivaahtoon kevyesti esim.nuolijalla. Sekoita lopuksi joukkoon jo vähän jäähtynyt voi-suklaa-seos. Kääntele joukkoon myös vaahtokarkit ja pähkinät.
Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat. Kaada taikina vuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa n.30 minuuttia(minun uunissa 25 minuuttiakin oli vähän liikaa). Keskusta saa jäädä mutakakkumaisen löysäksi. Anna jäähtyä ja koristele. Nauti.

PS:Gluteenitontahan tämä on kun olet tarkkana suklaan ja vaahtokarkkien kanssa...

perjantai 10. helmikuuta 2017

P*skarteluhaaste #339

Tämän kortin aihio on ollut jo viikon verran valmis mutta siihen se sitten jäi...
Tänään sain väritettyä Kittyn ja teippailtua kortin kasaan. Tykkäsin tuosta edellisestä kortista niin paljon että nostin ihan itse rimaa korkeammalle, eikä mikään meinannut kelvata. Mutta tällä mukana tämän kertaisessa paskiksessa:

Satiininauhaa rusetilla!
Pohjalle embossasin Friend-tekstiä läpinäkyvällä embossausjauheella ja sitten levittelin musteita vähän niinkuin sateenkaaren väreissä. Tekstistä en ole aivan varma, onko oikeaa englantia, mutta stanssasin sanat kuitenkin mustasta kartongista. Sydäntarrat taitaa olla vuoden takaa Tigeristä?
Kitty on väritetty taas Promarkereilla.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Dream BIG


Tällä kortilla mukaan Jehkotar Craft challengeen #16 - luonnos oli minun valintani!
Hetken sitä makustelin ja tälläinen oli lopputulos. Uutta vain tuo dream-sana, joka on siis tarra. Kaikki paperit silppulaatikosta. Vähän roiskeita ja paljettitähtiä. Yksisarvinen on Greeting Farmia ja väritetty Promarkereilla. That´s it!

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Happy Birthday!


Palasin viime viikolla kahden viikon matkalta Ameriikasta ja kannoin valehtelematta matkalaukullisen askartelutavaraa mukanani...mutta kaikki päätyy käyttöön! Viimeistään ensi jouluna;)
Ja osa jo nyt; ostin pitkään haaveilemani Wermemorykeepersin Alphabetpunchboardin(se painoi luvattoman paljon!)jota käytin tuon isohkon numeron(8) tekemiseen. Myös muutama paperilehtiö kulki mukanani kotiin ja tuollaisia tarrapohjaisia sanoja(kuten birthday, love, party jne.). Myös enameldots-varastot on nyt täytetty niin että uskallan niitä jopa tuhlailla!
Tämä kortti on tehty tarpeeseen nuorelle neidille joka täyttää parin viikon päästä vuosia. Leimakuva on lahjakkaan Elinan piirtämä, sain niitä aikaa sitten muutaman vaihdossa ja olen säästellyt erityisen tärkeisiin kohteisiin. Väritykset Promarkereilla.

this card participates to
Cards und More challenge #177 - Pets and other furry friends!
Inky Chicks challenge #78 - Clean and simple!
Stampavie and more challenge #279 - Animals!